Tositarina

Hei kaikille,

minä olen Kirsi, ja olen pienyrittäjä. Huh, olipa helpotus sanoa se ääneen. Itsekin ihmettelen, miten tähän jamaan ajauduin. Kai se alkoi siitä kun HuutoNet ja nettikirpparit tulivat saataville, ja myyminen oli yhtäkkiä tosi helppoa. Ei tarvinnut lähteä kotoa mihinkään, kun jo pystyi tekemään kauppaa. Ensin sitä myi ja osti jotain vain huvikseen silloin tällöin, se oli vielä ihan kontrollissa, mutta sitten sitä alkoi tehdä monta kertaa viikossa, ja kotona vaan vaihtui tavarat, vaikka aina ei ollut edes tarvetta. Siinä vaiheessa sitä varmaan alkoi jäädä koukkuun...

Tuolloin sitä vielä pyöri ihan harrastajien maailmassa, mutta vähitellen alkoi houkutella ammattilaisten piirit. Sivusta tuli seurattua kun kovan luokan yrittäjä loi firmastaan menestystarinan, ja useamman tutun yrittäjän elämä näytti houkuttelevalta. Siinä ei tullut miettineeksi laskuja, kirjanpitoa tai varastonhallintaa, vaan yrittäjän elämästä näki vaan sen intohimon omaan tekemiseen. Sitä halusi itselleenkin samat kicksit ja fiilarit, ja siitä se sitten alkoi, alamäki. Ensin perustettiin osakeyhtiö, sitten oli jo vuorossa lainan ottaminen pääomaan, ja ennenkuin ehti pysähtyä, oli varastossa jo tavaraa ja verkkokauppa perustettu. Kyllähän sitä lähipiiri yritti varoitella ja puuttua tilanteeseen, mutta eihän niitä tullut kuunneltua.

Ensimmäinen herätys omaan tilaan tuli viranomaisten puuttumisen seurauksena. Kirjanpitäjä ilmoitti, että pitää tilittää alvit verottajalle. Se oli vähän sellainen ravistelu, että oli pakko itselleenkin myöntää, on pienyrittäjä. Ja kun sen oli saanut myönnettyä, niin tuli huoli läheisten tilasta: oliko sitä omassa vimmassaan laiminlyönyt miten pahasti läheisiä, olivatko he traumatisoituneet eläessään pienyrittäjän kanssa, oliko perhe enää pelastettavissa? Onneksi oma havahtuminen tuli ajoissa, ja läheiset vakuuttivat, ettei mitään korjaamatonta ollut vielä tapahtunut. Se oli suuri helpotus, huomata että läheiset jaksavat edelleen välittää ja tukea, vaikka tilanne on edelleen se, että olen pienyrittäjä. Eihän se heille helppoa ole, koettaa jaksaa arkea pienyrittäjyyden tuomien raskaiden muutosten kanssa. Ja muukin yhteiskunta tuntuu pitävän hylkiönä; vaikka virallisissa puheissa korostetaan tukea ja apua, niin tosiasiassa hyvin harva sen tuen piiriin pääsee. Loput saavat räpistellä pienyrittäjyytensä kanssa omin voimin, niin kauan kuin jaksavat.

Mitä yritän tällä avautumisellani sanoa on, että pienyrittäjäkin on ihminen, samanlainen kuin kuka tahansa. Pienyrittäjä tarvitsee hyväksyntääsi ja tukea, ihan konkreettista. Jos haluat auttaa pienyrittäjää, niin se on helppoa: älä käännä selkääsi vaan osta pienyrittäjältä palvelu tai tuote. Pienellä teolla voi olla suuri merkitys pienyrittäjän elämään. Kiitos.

Kaikesta huolimatta, pienyrittäjä jaksaa vielä hymyillä. Ainakin joskus.